Ensimmäisessä lokerossa oli  tulitikkuja.   Aski  oli  vajaa,   isä  oli  niillä
sytyttänyt äidille kynttilöitä. Toisessa oli ruuveja  ja  muttereita,   muistoja
isoveljen  loputtomista  nikkaroinneista.   Sofia  tajusi  edelleen  ikävöivänsä
äitiä ja isoveljeä, vaikka siitä yöstä oli  kulunut  jo  kymmenen  vuotta.   Hän
antoi  yhden  ainoan  kyyneleen  valua  poskea  alas  ja    jatkoi    etsimistä.

Kolmannessa  lokerossa  oli  monen  värisiä  höyheniä.   Isä  ei   niitä    enää
tarvitsisi, joten Sofia päätti viedä ne huomenna koululle,  siellä  olisi  vielä
lapsia, jotka askartelevat. Kolmannen lokeron  vieressä  oli  vain  tyhjä  tila,
yksi lokero oli kadonnut.

Alemman rivin lokeroista ensimmäinen oli  tyhjä,   mutta  seuraavasta  lokerosta
Sofia löysi neuloja  ja  lankaa.   Ne  hän  asetti  pöydälle  viereensä,   niitä
tarvittaisiin vielä.

Kuudennessa  lokerossa  oli  kaksi  shakkinappulaa,    käsinveistetyt    valkeat
hevoset. Sofia ei kyennyt muistamaan,   missä  loput  isän  shakkipalat  olivat.

Nyt jäljellä oli enää viimeinen, seitsemäs lokero. Sieltä  Sofia  vihdoin  löysi
etsimänsä.   Se  oli  suuri  musta  nappi.   Viimeinen  äidin  muistoksi  jäänyt
joululahja,       ruskea    nalle    saisi    viimein      toisen        silmän.