"Keihäänheittomestari, perkele, herää!" Sangollinen kylmää vettä naamalle herätti Ronin paremmin kuin Andrein huutama kehotus. Hän avasi silmänsä ja näki Andrein gorilloineen aurinkoisella metsäaukiolla. Ronin suuta kuivasi ja päätä särki, lisäksi hänellä oli jumalaton kusihätä. Jalat eivät kuitenkaan tuntuneet liikkuvan. Roni katsoi alaspäin ja tajusi olevansa sidottuna jaloista ja käsistä ilmastointiteipillä jonkinlaiseen puuhun, pystyasentoon. Olivatko Andrein palkkapaskiaiset laittaneet hänet ristille roikkumaan? "Keihäskuninkaan on ihan turha rimpuilla, tuosta määrästä teippiä ei pääsisi irti karhukaan." Roni tiesi, että hänen ainoa mahdollisuutena olisi yrittää järkeillä Andrein kanssa. Ajatukset eivät kuitenkaan tuntuneet kulkevan täysin normaalisti. Oliko Roni myös huumattu? Hän ei muistanut edellisestä illasta mitään. "Andrei, eikö tästä voisi vielä neuvotella? Minulla on kyllä rahaa.. . " Toinen gorilloista keskeytti Ronin anomisen napakalla potkulla palleaan. Roni ei saanut henkeä, ja oli varma, että olisi kaatunut ilman teippejään. Gorilloista kauempana seisova näytti pitävän käsissään jonkinlaista pitkää tankoa. "Ei minua raha kiinnosta. Muistatko sen ohi sektorista lentäneen keihään viime kesän SM-kisoissa? Se 'toimittaja', joka sen sai reiteensä oli Ison Grigorin veljenpoika." Andrei jätti lauseen roikkumaan ilmaan hetkeksi. Ronin silmät laajenivat pelosta hänen tajutessaan vihdoin tarkasti juuri kuinka syvällä kusessa hän oli. Hän kykeni vain mutisemaan uudelleen ja uudelleen: "Voi paska...voi paska..." "Vasili aikoo nyt heittää tuon keihään sinun alavatsaasi. Se ei kuitenkaan tapa sinua heti. Paska täyttää sisuskalusi ja kuolet lopulta verenmyrkytykseen. Siihen saattaa mennä pari päivää, joten huuda rauhassa, kukaan ei kuule sinua täällä. " Teroitettu keihäs lensi kymmenestä metristä tappavan tarkasti maaliinsa ja kipu räjähti Ronin vatsassa. Viimeinen asia, jonka hän näki menettäessään tajuntansa oli Andrein naurava hahmo.